Forrester Research on yhtiö joka ennustaa tulevaisuutta työkseen. Itse olen näitä ennustuksia seurannut tuolta 90-luvun lopulta saakka. Ikävä kyllä, minusta ne ovat aika usein olleet pielessä. Ehkä ne omat muistot näistä harhaan menneistä ennusteita kultaiselta WAPin alkutaipaleelta vääristävät muitakin muistoja. Mene ja tiedä. Jos ne ennusteet olisivat silloin osuneet kohdalleen me eläisimme nyt varsin toisenlaista aikaa. Tuskin minäkään tässä näistä asioista viisastelisin.

Nyt Forrester on ennustanut web 2,0:n tulevaisuutta. (Tämä 2.0 on muuten sana jota inhoan. Käytän sitä kuitenkin poikkeuksellisesti tässä artikkelissa) Ja ennusteen mukaan 2.0 on kuin turboahdettu ferrari Sakasn autobhaninlla. Tekijät revitään käsistä ja muutenkin tulevaisuus näyttää todella auvoiselta.

Markkinan kehitys näyttää aika suotuisalta voin jopa hienoisesti uskoa, siihen mitä Forrester sanoo. Suomessa artikkelin mukaan olisi kuitenkin töitä tiedossa. Meillä kun web 2.0 ei ole ollut kovin suuressa huudossa yritysten omien sisäisten prosessien kehittämisessä. Syytä asennemuutokseen kuitenkin näyttäisi olevan. Muualla nämä 2.0 “härpäkkeet” kun ovat juuri yritysten sisäisten prosessien käytössä ja lyömässä juuri läpi yrityksen ja asiakkaan väliseen kommunikointiin.

Olen tässä lukenut ennusteita. Ja myös siinä sivussa muutaman a4:n verran ihan kylmää faktaa. Tänä vuonna se sitten kaikella todennäköisyydellä tapahtuu. Nettimainonta ohittaa siihen sijoitetussa rahamäärässä perinteisen televisiomainonnan investoinnit. Ei ehkä vielä Suomessa, sillä tulemme edelleen vuoden tai kaksi muita länsimaita jäljessä lähes kaikessa, mikä koskee median ja markkinointiviestinnän kehitystä.

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että bannereita tungetaan pupillien eteeen entistä enemmän? On aivan varmaa, että aika paljon rahasta kulkeutuu bannereihin. Se kun on tymän/laiskan markkinoijan valinta. Ne jotka toimivat periaatteella “ilmoitus Hesariin ja 30 sekunnin spotti Maikkarille, niin homma pelaa”, toimivat varmasti samoin netissäkin. Se “pelaako homma” onkin sitten aivan toinen juttu. Toisaalta uskon, että muut markkinoinnin keinot, jotka netti mahdollistaa, syövät tästä kasvavasta rahamäärästä vieläkin enemmän. Hakukonemarkkinoitni ja yhteisöllisyyden hyödyntäminen ovat esimerkkejä näistä keinoista. Googlen pojilla on varmasti varaa tarjota entistä parempia työmaalounaita tänä vuonna. Jos niissä oli mitään vikaa viimekään vuonna. Sen sijaan monen televisokanavan ja leheden työmaaruokalassa saattaa olla hieman niukemmat tarjoulut.

Tämänkaltainen tilanne voi myös tutisuttaa monen markkinointijohtajan pallia. Netti kun on kaikenlaisessa mitattavuudessaan armonton väline. Väittäisin, että netin merkityksen kasvaessa tukeutuminen pelkkään markkinointiviestintään on tullut tiensä päähän. Markkinointiosaston porukan on vihdoinkin kaivettava ne vanhat markkinointikirjat naftaliinista ja alettava ajattelemaan markkinointia laajemmin. Netti kun ei ole media. Se on moniulotteinen tila, jossa samaan aikaan yhdistyy monta yrityksen toimintoa.

Ja jos minä vähän noita nystyröitäni pinnistän, niin saatan kuulla huokauksia ja menetettyjä yöunia, myös päätoimittajien kammioiden suunnalta. Tosin huomattavasti pienempiä kuin markkinoinnin kulmahuoneista. Kammioissa kun on jo ainakin hihat kääritty valmiiksi.

Tämä pohdinta lähti uutisesta. Uutisen mukaan suosikin päätoimittaja vaihtuu. Onhan näitä lähtöuutisia aivan tarpeeksi. Sen ei olisi pitänyt minun päivääni mitenkään muuttaa. Asia sai kuitenkin aivan uutta potkua, kun törmäsin vahingossa Taloussanomien sivulla kyseisetä uutisesta käytyyn keskusteluun. Sieltä eteeni lävähti seuraava tieto Suosikin levikin kehityksestä:

1992/ levikki 93 225 KPl
–snip—-
2002/ levikki 52 384
2003/ levikki 52 410
2004/ levikki 54 189
2005/ levikki 52 361
2006/ levikki 46 334

Siinä sitä sitten riittikin pohdintaa. Tämänkaltaiset luvut eivät varmasti kulmahuoneessa naurata.

Minusta nuo luvut kertovat hyvin tämänpäivän todellisuudesta. Olen itse 70-luvun lopun teini jolloin kaikki oli toisin. Mediakentä oli suppea. Ei paikallisradiota. Pari hassua radiokanavaa. Ja musa kiinni vinyylissä tai c-kasetissa. Nuoriso oli selkeäsi kolmessa eri porukassa: oli tavikset & hileet, uusi aalto & Punk-klusteri ja tietysti se minun oma, yleisnimen “fiftarit” alla kulkeva porukka. Ja nuorisomedian kenttä oli sekin selkeä: Soundia lukivat kaikki uuden aallon kundit, Suosikkia fiftarit ja tavikset. Ja sitten oli tietysti Pahkasika, joka keräsi ääreensä kansaa laidasta laitaan.

Siinä ympäristössä Suosikin kaltaisen median merkitys oli pirun suuri.

Nyt on toisin. Medioissa riittää. Samoin tekemisessä ja tarjonnassa. Ei ole ihme ettei samankaltaisia valtailmiöitä enää synny. Mutta pieniä scenejä tupsahtelee nokkani eteen ihan päivittäin. Ja kaikilla näillä on oma mediaympäristönsä ja tapansa kommunikoida. Ja samaan aikaan nuorisoa on Suomessa pirun paljon vähemmän kuin esim. minun aikaani.

Se, että perinteeseen sitoutuvan, paperisen ja massoille tarkoitetun nuorisomedian levikki putoaa tässä tilanteessa ei ole päätoimittajan vika. Niin on vain käymässä kaikille massamedioille, sellaisillekin joilla on selkeä kohderyhmä. Suosikin kaltaisen median on alettava palvella yhä pienempiä kohdeyleisöjä, yhä useammassa mediassa (jotka yleensä ovat digitaalisia) ja tarjottava niille juuri sitä tietoa mitä juuri nyt tarvitaan. Long Tailista on tullut arkipäivää.

Samalla aikaikausilehtien kaltaisten medioiden on löydettävä yhteisönsä uudestaan. Se taas vaatii uusia keinoja ja uudenlaista ajattelua. Kuluneesti sanottuna jokaisesta kohdeyleisöstä on tullut aktiivinen tekijä, ei vain lehden plaraaja. Jos lehdet eivät näitä palveluita aktiiviseen tekemiseen/osallistumiseen tarjoa, sen tekee joku muu. Usein joku aktivisti kohdeyleisön sisällä.

Tässä pelissä lehdillä on yksi selvä valttikortti. Se on yleensä hyvin rakennettu brädi ja siihen sidottu luottamus. Jos jonkin palvelun tarjoaa minun pojilleni Suosikki olen paljon valmiimpi avaamaan kukkaronnyörejä ja antamaan luvan palvelun käyttöön kuin jos pavelun takana olisi vaikkapa “Igorin sesonkimediat Romaniasta”.