Minulta pyydettiin Ylen uutisille lausuntoa maakuntalehtien internet-palveluiden tilasta. Jonka tietysti annoin. Tässä kuitenkin muutama rivi sen lausunnon taustaksi. Minusta maakuntalehtien on nyt viimeistään mietittävä todella tarkkaan se miten ne valta-asemansa uudistuvilla markkinoilla aikovat säilyttää.

Kysymys ei ole sisällöstä. Kysymys on yhteisöstä ja sen yhteisön palvelemisesta.

Ihmiset käyttävät nettiä enemmän ja enemmän. Se on fakta. Siitä on tullut tiedonhaun, keskinäisviestinnän, vaikuttamisen ja jakamisen väline. Monen muun funktion ohella. Näihin kaikkiin tarpeisiin lehteäkin on perinteisesti käytetty. Maakuntalehdet syntyivät yhteisöjen palveluun. Ne tarjosivat laadukasta sisältöä/tietoa maailman tai paikallisen tason tapahtumista, kanavan aktiiveille (yleisönosatokirjoitukset) ja yrityksille, sekä väylän lukijoille erilaisten paikallisten tapahtumien jakamiseen jne.. Tästä markkinoijat ja mainostaja innostuivat. Maakuntalehti oli/ja on yhdä edelleen osassa kohderyhmää paras kanavan potentiaalisten ostajien luokse.

Verkosta ja mobiilista on kuitenkin tullut jo nyt monissa tapauksissa paikallisen tason tärkein viestintäväline. Sen ovat huomanneet vähitellen myös paikallisen/valtakunnallisen tason mainostajat. Mainostaja menee sinne missä ihmisetkin ovat.

Lehtien on haalittava nämä paikalliset verkkoyhteisöt (niin kuluttajat kuin mainostajatkin) itselleen. Ja nopeasti. Muuten kassaan kilisevän rahan määrä pienenee. Ottajia näille paikallisille verkkoyhteisöille varmasti ilmaantuu. Voisin kuvitella, että esim. valtakunnalliset lehdet, teleoperaattorit, luettelomediat jne. ovat jo zoomaamassa näitä markkinoita. Maakuntalehtien on mietittävä koko homma nyt tosi tarkasti. Pään pistäminen pensaaseen ei auta. Laman jälkeinen mediamarkkina on aivan toinen kuin nyt. Laiskuudella tai odottamisella muutos ei onnistu. Tällä tarkoitan sitä, että näitä yhteisöjä ei onnistuta haalimaan kopioimalla lehti verkkoon tai toimimalla muissa ei-digitaalisissa medoissa opitun mallin mukaan. Tuloksena on sellaisia verkkopalveluita jotka kiinnostavat verkon käyttäjää hyvin vähän. Sekin on vain pakko uskoa.

No mikä sitten neuvoksi? Tammisen sanoin “on olemassa viisi prinsiippiä”.
1. Muita kenelle teet palveluita. Paikallisille ihmisille, yrityksille yhdityksille ja muille yhteisöille. Niilläkin on verkossa tarpeita, muista se!
2. Ajattele asiakkaan (niin lukijan kuin mainostajankin) hyötyä ja tee palveluita jotka kestävät aikaa. Palvelun tulee olla ihmisen hallittavissa ja antaa aitoa arvoa. Ja ne tulee rakentaa verkon ehdoin. Esimerkkinä nyt sitten vaikkapa meidän Ilkka-yhtymälle tekemämme palveluhakemisto.
3. Organisoi tekeminen digitaalisen median ehdoin. (Ks. seuraavaa prinsiippiä)
4. Kaupallista ja opettele myymään verkkopalveluita. Jos ei viitsitä edes yrittää, niin ei tule tulostakaan. Tämä on yksi suurimmista maakuntalehtien haasteista. Tässä tilassa myynti ei ole vain tilauksien vastaanottamista, vaan myynnin malleja on oikeasti kehitettävä. Sama koskee asiakaspalvelua jne.
5. Karsi kaikki turha sälä pois. Lehtien palveluissa on paljon turhaa tauhkaa ja pölyyntyneitä palveluita, josta kukaan ei ole kiinnostunut

Ja sitten ei muuta kuin hommiin!

Näin se käy. Teknisen asiantuntijan paikka on täytetty. Samoin uutena ihmisenä Punahännässä aloitti Matti Lintulahti.

Saan lukea lähes päivittäin siitä, että perinteiset mediat ovat helisemässä laskusuhdanteen/taantuman/laman (lukija valitkoon sopivimman) vuoksi. Perinteinen pulla ei käy kaupaksi ja uutta pullaa ei osata myydä. Todellisuutta on se, että ihiset ovat jo verkossa ja perinteisen median tenhovoima laskee jatkuvasti. En vieläkään povaa perinteisten massamedioiden kuolemaa. Varmaa on vain se, että nyt kun olemme sukeltaneet laskusuhdanteen avantoon emme nouse samasta avannosta pois. Mediaympäristö on varmasti muutaman vuoden kuluttua toinen. Perinteisillä mediataloilla alkaa oikeasti olla viimeiset ajat miettiä miten ne pääsevät mukaan uuteen ekosysteemiin. Vaikeaa se tuntuu olevan.

Mediatalojen ongelmana ei ole sisältö tai palvelut, vaan myynti. Ja samaan aikaan täytyy myös todeta, että myynnin ohella ongelmia aiheuttaa totekehitys. Varsinkin se, etteivät nämä kaksi porukkaa kovin hyvin puhu samaa kieltä. Hilavitkuttimia tehdään teknologian ehdoin ja myynnille kerrotaan(jos kerrotaan) palveluista vasta kun ne ovat jo valmiit. Ei hyvä. Monesti myyjät eivät ymmärrä näistä palveluista tai niiden käytöstä yhtään mitään. Tai sitten koko palveluita ei ole edes tuotteistettu kaupallisista lähtökohdista. Siinä on perinteisen myyntijampan ieman ahdas olla.

Oma lukunsa on myynnin laiskuus. Ei viitsitä opetella uutta tai mennä sinne tuotekehtityksen kammioihin “katsomaan perään”. Samoin nettipalveluiden myynnissä on jo valmiiksi “sordiino” päällä. Aika usein olen kuullut sanat: “Entä jos ne ei ostakkaan?” Ei varmasti osta jos ei yritä. Oma lukunsa sitten on laskutaito. Kohderyhmien suuruutta tai malleja siitä millä rahalla palvelu kannattaa myydä ei osata tehdä.

Myynnin rakenne on sitten oma ongelmansa. Monilla myyjillä on pitkä kokemus ja hyvin vakiintuneet asikassuhteet. Se on mediatalon kannalta hyvä asia; mutta siihen liittyy tietty määrä vaaratekijöitä. Nykyisessä median muutostilanteessa myyjien on oltava aktiivisia etsittävä uusia keinoja asiakkaan palvelemiseen. Se ei monesti onnistu jos pohjalla on se “20 vuoden asiakassuhde”.

Mutta ei niin pahaa jos ei jotain hyvääkin. Joissakin mediataloissa on menossa selvä muutos. On kehitetty tuotteita, joilla on kaupallista arvoa ja selvä ansaintalogiikkaa. Ja mikä parasta, niissä caseissa on myös myynti ollut mukana ja laskukone sauhunnut. Se luo toivoa.