Suomessa on ongelma. Se on nimeltään innovaatio. Tai oikeastaan innovaatio ei ole ongelma, vaan se ajattelu jota meillä innovoinnin ympärillä harrastetaan tai puuhastellaan. Tähän ongelmia aiheuttavaan tapaan ajatella sortuvat erityisesti rahoittajat.

Meillä etsitään vimmaisesti SITÄ YHTÄ SUURTA INNOVAATIOTA.

Tänän Suuren Innovaation on oltava mieluusti teknologinen härpätin jonka voi sulloa sellofaaniin ja joka ei oikeastaan tarvitse mitään muuta osaamista kuin tuotanto-osaaminen. Jos aloittava yritys hakee rahaa melko simppeliin, yksinkertaiseen palvelun kaupallistamiseen papereilla, jotka eivät vilise muodikkaita teknologiatermejä tai muuta jargonia, on yritys heikoilla jäillä. Häneltä tivataan varmasti sitä, “Mikä on tuotteen teknolginen kilpailuetu?” Tämä kysytään vaikka yrityksellä oliskin vahva pikänlinjan liiketoimintaosaaminen ja kokemus siitä, millä se simmppeli idea muutetaan rahaksi.

Kukaan ei kysy sitä mihin perustuu koko yrityksen kilpailuetu. Se kun perustuu moneen muuhunkin kuin teknologiseen osaamiseen. Huvittavinta on, että samaan aikaan juuri tästä samaisesta asiasta marmatetaan julkisuudessa paljon tyyliin “suomalaisten teknoyritysten markkinointitaidot ovat heikolla tasolla.”

En nyt halua mollata suomalaisa teknoyrityksiä. Joukossa on paljonyrityksiä, joilla on kykyä liiketoiminnan innovointiin. Ongelma on monesti siellä rahoittajan puolella. Valitettavan usein juuri markkinavetoiset tai kysyntälähtöiset yritykset jäävän rahoituksen ulkopuolelle. Paskanpuhujat ovat sitten juttu erikseen. Olen kuullut monta kertaa, kun joku lupaa muuttaa sen tai tämän liietoiminnan alueen ihan uudeksi parissa vuodessa. “Tarvitaan vaan 20 miljoonaa euroa”. Uho on yleensä ihan ymmärrettävää, sillä monesti henkselinpaukuttaja on liikkeellä aika heikoilla taidoilla ja kokemuksella. Ja ymmärrän senkin, että näihin herroihin ja joskus myös leideihin on helppo ihastua. Olen minäkin ihastunut. ja monta kertaa.

Menstys ei tule yhdestä suuresta ideasta, vaan siitä, että yritys osaa myös kehittää ja toteuttaa monta pientä ideaa, prosessia ja tapaa toimia jotka liittyvät koko siihen tapahtumaketjuun jolla se suuri idea saadaan lentämään. Coca-Colassa on kysymys muustakin kuin colajuomasta ja pullon muodosta. Apple toi markkinoille puhelimen, vaikka niitä valmistavat jo monet muutkin. Ja aika hyvin on näyttänyt menevän. Ajatelkaapa hetki hampurilaisia. Känttyä ja jauhelihapihvi. Tuotteena se on helppo kopioida. Ja kuten kaikki tietävät, on perusformaatti sitten kopioitukin. Tästä huolimatta joukossa on muutama joilla homma on mennyt putkeen. Mäkkäri, Hese, burger King jne. Niiden etu ei ole itse tuotteessa, vaan siinä tavassa miten koko palettia viedään eteenpäin. Jos on lukenut mäkkärin historian, huomaa nopeasti mihin menestys perustuu. Se perustuu liiketoiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Uuteen tapaan ajatella koko bisnestä. Siis jatkuvasti uuteen tapaan. Innovaatiot ja ideat ovat niissä prosessi, jota tapahtuu jatkuvasti. Ne liittyvät toki itse tuotteeseen, mutta myös markkinointiin, taloushallintaan, jakelutiehen jne. jne. jne. Siinä ne eroavat hitosti suomalaisesta virkamiesvetoisesta ajattelusta, jossa kuvitellaan ainulaatuisen SUUREN INNOVAATION löytyvän jostakin kulman takaa. Siinä ajattelussa on vähän samaa kuin oli muutamilla 50-luvun kullankaivajilla Lapissa. Silloin muutama onneton etsi koko elämänsä sitä suurta Emäkalliota, jota ei ainakaan vielä ole löytynyt. Sen sijaan kultaa kyllä löytyy, mutta se on pieninä murusina pitkin Lappia.

Ja olen varma siitä, että ne Suomen kannalta tärkeät innovaatiot ovat aivan samanlaisia.

This entry was posted on Monday, February 22nd, 2010 at 19.41 and is filed under Markkinointi, Yhteiskunta & kulttuuri. . You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.