kuun loppu hiljaista
Thursday, January 18th, 2007Tammikuun lopun punahäntä seikkailee Aasian kasvavilla media- ja telecommarkkinoilla. Palataan asiaan Helmikuussa.
Share/Save
Tammikuun lopun punahäntä seikkailee Aasian kasvavilla media- ja telecommarkkinoilla. Palataan asiaan Helmikuussa.
Share/Save
Siitä on taas väitelty. Nimittäin aikakaulehtien ja netin välisen suhteen tärkeydestä. Luin aiheesta “mömmön” artikkelin. Tietoni itse väikkäristä ovat siis todella pintapuoliset, mutta silti. Aikakauslehtien tilanteeseen levikin ja markkinoinnin näkökulmasta ei neitti väitöskirjan mukaan vaikuta. Niin uskon minäkin. Kunnon lehti toimii edelleen.
Sen sijaan uutisen mukaan lehdet ovat kiinnostuneita lukijoiden sisällöntuotannosta ja verkon kehittämisestä. [...]
Lyhyestä virsi kaunis: Olen tässä yrittänyt kuunnella kantavuusalueella ollessani uutta radio Rockia. Nimen voisi ainakin muuttaa kuuntelun perusteella “radio heviksi”. Mitähän uutta tämä asema toi paikallisradiokenttään Cityyn nähden? Sitä en ainakaan minä keksi. Lupapäätöksen perusteet ja Cityn kuoppaaminen tuntuvat tämän valossa vieläkin omituisemmilta. Ennen jollakin tasolla kuunneltavia asemia oli kolme: Groove, Radio Helsinki ja City. [...]
Viime aikoina on saatu lukea ikäviä uutisia talouslehtien kustantajien suunnasta. Yt-neuvotteluja on siellä sun täällä ja osa lehdistä hakee kovasti uutta suuntaa omalle roolilleen. Aiheesta on myös kirjoitettu kohtuullisen paljon. Kaiken tämän on sanottu johtuvan siitä, että ilmoittajat ovat kadonneet talousmedioista. Asiassa on varmasti perää, mutta taustalla voi tietysti olla jotakin muuta, esimerkiksi tulevien yritysjärjestelyjen [...]