Archive for June, 2006

Kannattaa lukea

Tuesday, June 27th, 2006

Tähän Matti Lintulahden näkemykseen en voi kuin yhtyä. Meillä on meneillään murros jonka syvyyttä moni ei vieläkään ymmärrä tai edes halua ymmärtää. Minä yritän. Mutta olen varma siitä, että jokin osa-alue jää minulta huomaamatta.  Digitalisoituminen, kuluttajien osallistuminen ja sisällöntuotanto vaikuttavat väistämättä mediaan ja sen johtamiseen. Veikkaisin, että se tuo mediaan uusien pelureiden ohella myös uusia [...]

Jussi

Wednesday, June 21st, 2006

Jussina Punahännän kynä lepää. Hauskaa ja mukavaa juhannusta kaikille!
Share/Save

Kirjoista ja niiden kustantamisesta

Thursday, June 15th, 2006

MInä pidän kirjoista. Paljon. Luin tänään uutisen jonka mukaan Aamulehti lopettaa oman kirjankustantamisensa. Jo aikaisemmin Johnny Kniga kuihtui omasta itsenäisestä asemastaan kirjabrändiksi suuren kustantajan muiden hyllyntätyttäjien joukkoon. Näistä molemmat kaatuivat mielestäni  samaan yksinkertaiseen seikkaan. Ne eivät osanneet markkinointia. Kniga oli kuin kopio Likestä, joka sen sijaan oli aito brändi. Aamulehden kustannustoiminta sen sijaan oli hajuton [...]

LähiTV ja paikallislehdet

Wednesday, June 14th, 2006

Hyvä juttu Mediaviikossa. VTT on tukinut paikallisen sisällöntuotannon mahdollisuuksia. Mutta miksi näkövinkkeli oli ainoastaan digit-tv? Ainakaan ko. artikkelin mukaan nettitelevisiota, tai netin ja digi-TV:n yhdistelmää ei tutkittu. Ajetaanko tässä taas pelkästään Digi-TV:n asiaa? Olipa miten tahansa, uskon siihen, että paikallisuudella on merkittävä tekijä tulevassa digitaalisessa mediaympäristössämme. Etenkin tavisten omassa sisällöntuotannossa ja arjessa.
Yllättävää taas on [...]

Me haluamme yksimielisen nuorison.

Thursday, June 8th, 2006

Suomen akatemian tiedeaamiainen oli päässyt maikkarin uutisiin. Uutisen mukaan nuoria on vaikea saada yhden yhteiskunnallisen liikkeen/aatteen alle. Vaikka olenkin jo turvallisesti keski-ikäinen ja toinen jalka haudassa Suomea tarkkaileva ihminen, minua alkoi kummastuttaa uutisen välittämä näkemys. Miksi nuorten (ei sen puloleen muidenkaan ikäryhmien) pitäisi käyttätyä laumana. Onko se 60-luvun radikaalin märkä uni. Suomi on ollut [...]

YLE:ssä tapahtuu

Tuesday, June 6th, 2006

Hieno homma. Yle uudistuu. Toivon uudistukselle kaikkea parasta. Ja jään kaipaamaan YLEQ:ta. Se oli hauska asema jonka sisällöstä pidin. Jopa niistä puutteista. Aihiota siinä olisi ollut. Toisaalta Olkinuora on oikeassa, kaupalliset asemat voivat hoitaa tuon tontin. Puheradiota tuskin kukaan kaupallinen toimija perustaisi. Ja minä mielelläni kuuntelen radiosta puhetta. Varsinkin jos tarjonta on monipuolista. Formaattiradioiden päivästä [...]

Autokauppa törsää

Monday, June 5th, 2006

Advertising Age on mukava lehti. Kannattaa seurata. Lehden mukaan Jenkit käyttävät 4000 taalaa markkinointiviestintään per myyty auto. Epäilen, että luku vastaa aika hyvin Suomen tilannetta. Ja rohkenen väittää, että miettimällä koko viestintä uusiksi voitaisiin tuo luku puolittaa. Autokaupan markkinointiviestinnän koneisto on raskas ja vanhanaikainen.Se on kuin sipuli, johon ladataan jatkuvasti uusia kerroksia miettimättä lainkaan vanhojen [...]

Mediamainonan volyymi Ruotsissa

Monday, June 5th, 2006

Markkiinointi ja mainonnan mukaan Ruotsin mediamainonata kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä peräti 11,6%. Tämä oon kova luku. Samoin se, että netti on kasvattanut osuuttaan naapurissa jo lähes 10%:iin koko kakusta. Artikkeli herätti kuitenkin pari kysymystä: Miten paljon markkinointibudjeteista käytetään muuhun kuin mediamainontaan? Ja miten tämän “kaiken muun” osuudet kasvavat?
Share/Save